Apr 4, 2012

Simpukoita!

Tänä vuonna olen ottanut tavoitteeksi laittaa monipuolisemmin kala- ja äyriäisruokia. Yksi testiin päässyt eläin oli sinisimpukka. Olin toki syönyt niitä ennenkin ja käyttänyt ruoanlaitossa pakastimesta saatavia versioita, mutta ikinä en ollut laittanut mitään ihan elävistä simpukoista. Lähistön kauppahallissa on loistava kalatiski ja sieltä poimin yhtenä päivänä kilon pussin simpukoita mukaan.

Simpukoiden laitto oli yllättävän helppoa ja lopputulos oikein hyvä. Pääsevät ehdottomasti mun pataan uudemmankin kerran! Simpukat on myös tosi hyvä ruoka, jos tulossa on vieraita. Simpukat voi esivalmistella ja liemen keittää valmiiksi jo etukäteen. Sitten kun ruokaa kaivataan, simpukat vain pataan ja parin minuutin päästä padan voi kantaa pöytään.
Simpukoiden kylkeen tein belgialaisia perinteitä kunnioittaen ranskalaisia.



Simpukat oluessa

2:lle pääruoaksi tai 4:lle alkupaloiksi

Voita
2 salottisipulia

1 nippu tuoretta persiljaa, lehdet ja varret

1 tl korianterin siemeniä
1 kg sinisimpukoita

1 pullo olutta (0,33-0,5dl)
(1 loraus kermaa)

Suolaa
Mustapippuria

Valmistele simpukat: Putsaa simpukoiden pinta juoksevan veden alla ja ota parta pois. Kopauta simpukoita hieman pöydän kulmaan ja varmista, että ne menevät kiinni. Jos simpukka ei sulkeudu, heitä se pois, samoin kuin ne joiden kuoret ovat rikki. Osa simpukoista oli niin kohmeessa, että olin jo tuominnut ne pois heitettäviksi, koska eivät sulkeutuneet, mutta jonkin ajan päästä ne heräilivät ja menivät kiinni. Kannattaa siis olla kärsivällinen, mutta kuitenkin todella heittää ne kaikki pois, jotka lopulta eivät sulkeudu. Laita simpukat kylmään veteen odottaamaan. Siellä osa avautuu uudestaan.
Tee liemi: Leikkaa salottisipulit pieniksi kuutioiksi. Irrota persiljan lehdet varsista ja leikkaa varret pieniksi paloiksi. Sulata kattilassa voi, lisää sipulit, persiljan varret, korianterin siemenet, suola ja pippuri ja paista niitä hetki keskilämmöllä, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää lämpöä. Lisää kattilaan olut ja halutessasi kerma. Lisää simpukat kattilaan. Laita kansi kiinni ja anna liemen kiehua kunnolla. Heilauta välillä kattilaa, jotta kaikki simpukat ovat liemessä. Kun simpukat ovat auenneet, leikkaa päälle persiljanlehdet ja tarjoile.

Apr 3, 2012

Juurevat patongit

Hankin pastataikinan tekoa varten durum-vehnäjauhoja. Niitä jäi tietenkin reippasti yli puolipussia ja hetken jo mietin, että pitääkö tässä nyt alkaa useinkin tekemään pastaa, että saa jauhot käytettyä. Sitten satuin ostamaan ruotsalaisen Lantliv Mat & Vin – lehden, jossa oli monenlaisia ohjeita juureen tehtävälle leivälle, ja yhdessä niistä satuttiin käyttämään durum-vehnäjauhoja. Ei siis muuta kuin testaukseen!

Lopputulos oli oikein hyvä. Vaivaamista taikina kyllä vaati, joten jos omasta keittiöstä ei löydy monitoimikonetta, käsilihaksia kannattaa hieman verrytellä. Sämpylöiden teosta opin, että rajansa kaikella, rakkoon asti ei tarvitse vaivata.



2-3   patonkia

1.Päivä:
n. 1 dl juurta

2 ½ dl kädenlämpöistä vettä
3 dl vehnäjauhoja

½ dl ruisjauhoja
 
2.päivä:

4 dl vettä
7 dl vehnäjauhoja

3 dl durum-vehnäjauhoja
2 rkl hunajaa

1 rkl suolaa
 
Aloita ensimmäisenä päivänä sekoittamalla juuri, vesi ja jauhot yhteen. Jätä esitaikina seisomaan yön yli lämpimään paikkaan.

Seuraavana päivänä lisää esitaikinaan vesi, jauhot, hunaja ja suola. Vaivaa taikinaan n. 15 min ja jätä sitten kohoamaan lämpimään paikkaan pariksi tunniksi.
Lämmitä uuni 250 asteeseen. Kaada taikina jauhotetulle alustalle, leikkaa 2-3 osaan ja muotoile patongeiksi. Paista leipiä ensin 15 min, laske sitten lämpötilaa 200 asteeseen ja jatka paistoa 20-25 minuuttia.