Jan 30, 2012

Vähän erilainen pestopasta


Pestopasta on hyvä klassikkoruoka, mutta eihän sitä nyt oikeesti viitsi syödä kuin pahimmassa hätätapauksessa, koska loppujen lopuksi se on vain pastaa basilikalla. Se tarvitsee hieman kasviksia ja proteiineja ympärilleen. Tässä siitä uudistettu versio. Käytin tähän pyttipannusta ylijääneet chorizot, mutta ne voi hyvin ottaa pois tai vain vaihtaa johonkin muuhun proteiininlähteeseen, kuten papuihin.



2 hengelle

1 paketti pinaattitortellineja
2 ruokalusikallista pestoa

2 tomaattia
2 chorizo-makkaraa (n. 10 cm:n pituisia)

oliiveja
1 valkosipulin kynsi

1 tl hunajaa
Mustapippuria

Pinnalle parmesaanraastetta

Laita vesi kiehumaan tortellineja varten. Pilko tomaatti ja oliivit. Pilko makkarat ja paista ne. Valuta ylimääräinen rasva talouspaperille. Keitä tortellinit. Kun ne ovat valmiita, kaada vesi pois. Lisää kattilaan tomaatit, pesto, makkarat ja oliivit. Purista valkosipulin kynsi kattilaan ja lisää vielä hunaja ja mustapippuri. Jaa annoksiksi. Raasta päälle parmesaania.

Jan 27, 2012

Kotitekoinen pyttipannu


Tähän aikaan vuodesta joutuu hieman miettimään, kuinka tehdä kauteen sopivaa ruokaa, kun käytännössä sesongissa ovat vain juurekset. Toki etelän sesonkeja voi myös käyttää hyväksi. Tässä kuitenkin juuresresepti!

3-4 hlö:lle

4 perunaa
3 porkkanaa

1 sipuli
4 kpl chorizo-makkaroita (n. 10cm:n pätkiä)

1 kananmuna/hlö
Suolaa ja mustapippuria

+ suolakurkkua ja punajuurta

Leikkaa sipuli, porkkanat ja perunat pieniksi kuutioiksi. Kuullosta sipulit ja nosta ne lautaselle odottamaan. Laita paistinpannu matalalle lämmölle ja paista perunoita hiljalleen kannen alle. Muista sekoittaa niitä vähän väliä. Kun perunat alkavat kypsyä, lisää porkkanat ja jatkaa paistamista. Kun perunat ja porkkanat ovat kypsiä, nosta ne lautaselle odottamaan. Pilko chorizot ja paista niitä pannulla kohtalaisen kovalla lämmöllä. Kun makkarat ovat paistuneet ja ylimääräinen rasva irronnut niistä pannulle, nosta makkarat paperin päälle valumaan. Kaada ylimääräinen rasva pois ja sekoita kaikki aineet pannussa. Mausta. Lämmitä hieman, jos juurekset ehtivät viiletä. Paista munakkaat ja tarjoile pyttipannu suolakurkun ja etikkapunajuurten kanssa.

Jan 25, 2012

Tofu-pinaattipannu

Onko mahdollista epäonnistua, jos reseptissä on pinaattia, tofua ja soijakastiketta? On varmaan, mutta ei ehkä tällä reseptillä kuitenkaan. Resepti löytyi aikoinaan Ikean kasvisruokavihosta. Ei olisi uskonut, että siellä olisi käyttökelpoisia reseptejä, mutta tämä jäi heti perusrepertuaariin.



4:lle hlö:lle

1 paketti marinoitua tofua
1 pussillinen (á 200g) pakastepinaattia

2 porkkanaa
Pussillinen retiisejä

½ dl soijakastiketta
Mustapippuria

Chilijauhetta

Pilko tofu kuutioiksi ja paista sitä öljyssä pannulla. Kun siihen on paistunut rapsakka pinta, nosta palat valumaan talouspaperin päälle. Pilko porkkanat ja paista niitä miedolla lämmöllä pannulla. Pese ja pilko retiisit ja lisää pannulle. Lisää vielä pinaatti ja anna hautua, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää soijakastike ja muut mausteet. Lisää lopuksi vielä tofukuutiot. Tarjoile couscousin kanssa.

Jan 22, 2012

Vadelmamuffinssit

Sunnuntaiaamun brunssi kaipasi jotain makeaa ja marjaista. En ole yleensä mikään perusmuffinssien ystävä, mutta pitkäksi venyvän aamupalan kanssa ne toimivat.

8 kpl keskikokoisia muffinsseja
1 kananmuna

1 dl sokeria

50 g voita

½ dl maitoa

1 ½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

½ tl kardemummaa


2 dl pakastevadelmia
1 rkl vehnäjauhoja

Laita uuni lämpenemään 200-asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sulata voi ja lisää siihen maito. Sekoita se muna-sokeriseokseen. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma ja lisää taikinaan. Skeoita jäisiin vadelmiin 1 rkl vehnäjauhoja. Lisää vadelmat taikinaan. Jaa taikina vuokiin. Paista uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.

Jan 20, 2012

Salad niҫoise kinkulla

Salad niҫoise on pitkään ollut yksi suosikeistani, kun mietitään ruokaisia salaatteja. Se on raikasta, ravitsevaa ja yksinkertaisesti hyvää! Mutta, mutta. Siihen perinteisesti tulee tonnikalaa. Koska tonnikalaa kalastetaan aivan liikaa ja kestämättömällä tavalla, ei sitä pitäisi syödä. Siispä korvasin tonnikalan serrano-kinkulla ja niin salad niҫoise tekee koukkauksen espanjaan, ehkä sen pitäisi siis olla vaikka ensalada castellano? Salaatissa on muitakin salad niҫoiselle epätyypillisiä aineita johtuen lähikaupan valikoimasta.




2:lle hengelle

3 perunaa
1 purkki lehtisalaattia

1 avokado
10 oliivia

20 kaprista
2 kananmunaa

80g serrano-kinkkua
Kourallinen cashew-pähkinöitä

Parmesaanilastuja

Kuori, keitä ja jäähdytä perunat ja leikkaa ne pitkittäin lohkoiksi. Keitä kananmunat ja leikkaa pitkittäin neljään osaan. Pese ja pilko salaatti ja pilko avokado. Aloita salaatin kokoaminen salaatinlehdistä. Lisää sitten muut ainekset kerroksittain. Salaatinkastikkeena käytin tätä.

Jan 17, 2012

Pizzapasteijat

Tällä pizzalla on identiteettikriisi, vai onko se niin että pasteija on kriisissä? Joka tapauksessa, kyseessä on siis pizzan ja pasteijan risteytys, joka syntyi käytännön pakosta. Oltiin lähdössä viikonlopun viettoon laskettelemaan muutaman tunnin ajomatkan päähän. Jotta mäessä ehtisi olla maksimiajan, piti keksiä evästä, joka korvaisi lounaan, jonka voisi syödä kylmänä ja joka olisi helppo syödä autossa.

Ensimmäisenä mieleen tulivat pienet pizzat, mutta pohdin leviävätkö ne liian helposti syliin autossa. Päätin tehdä pizzat calzone-tyyliin taitettuina, jolloin ne rupesivat jo näyttämään pasteijoilta. Lopulta vielä lisäsin täytteeseen kananmunaa, jotta täyte olisi hieman tankeampaa, eikä ainakaan päätyisi syliin tai ympäri autoa. Halusin kuitenkin säilyttää taikinan pizzataikinana, koska en ole suuri voitaikinan ystävä. Se on turhan rasvaista ja murenee syliin kuitenkin.
Lopputulos oli erittäin toimiva. Kaikki kriteerit täyttyivät. Loput laitoin pakastimeen ja sieltäkin ne ovat maistuneet välipaloiksi tai nopeiksi lounaiksi.



Taikina:
2,5 dl vettä

2 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa

5 dl vehnäjauhoja


Täyte
400g naudan jauhelihaa

1 purkki tomaattimurskaa
1 sipuli

2 valkosipulinkynttä
Oreganoa

Suolaa
Mustapippuria

1 kananmuna
1,5 dl raastettua parmesaania

Tee taikina: Sekoita hiiva lämpöiseen veteen. Lisää suola ja jauhot. Jos taikina tuntuu liian löysältä, lisää jauhoja. Anna taikinan levätä.
Tee täyte: Pilko sipuli ja paista sitä jauhelihan kanssa paistinpannulla kunnes liha on kypsää. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Anna porista, kunnes ylimääräinen neste on haihtunut. Sekoita kananmuna ja juustoraaste. Kun jauhelihatäyte on hieman jäähtynyt, sekoita muna-juustoseos siihen.

Jaa taikina 20 osaan. Pyörittele palat palloiksi, paina lyttyyn ja kauli n 15 cm halkaisijaltaan oleviksi ympyröiksi. Laita toiselle puolelle 1-2 ruokalusikallista täytettä. Kostuta reunaa ja paina reunat toisiaan vastaan. Painele haarukalla reikiä pasteijoiden päälle.
Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.   

Jan 13, 2012

Sekaleipä vuossa

Tämä on kyllä todellinen sekaleipä. Kun tulin joulureissuilta kotiin, otin juuren huoneenlämpöön heräilemään. Olin tehnyt siitä jo esitaikinan, kun huomasin, että ruisnappeja oli vielä pakastimessa edellisestä kerrasta. Sekoitin sitten taikinaan kaurahiutaleita ja ajattelin jatkaa vehnäjauholla, mutta sitä ei sitten kaapissa ollutkaan. Eli ruisjauhoja kehiin. Kun löysä taikina kohosi, kävin kaupassa ja ostin samalla vehnäjauhoja, joten niitäkin pääsi kuitenkin mukaan. Lopputulos on täpäkkä sekoitus kauran ja rukiin makua. Ihan toimiva!

Leipävuokaa ensimmäistä kertaa käytin oikeasti leivän leipomiseen. Oli se vaan helppoa. Ei vaivaamista, vaan hieman löysä taikina vaan vuokaan. Mahtavaa!



1 leipä

2 dl ruisjuurta
3,5 dl vettä

3 dl ruisjauhoja
3 dl kaurahiutaleita

2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
 
Ota ruisjuuri lämpöiseen ja anna sen käydä yön yli. Ota juuresta 2 dl ja sekoita siihen 2 dl vettä ja 2 dl ruisjauhoja. Anna käydä lämpimässä paikassa yön yli tai n. 8h. Sekoita taikinaan kaurahiutaleet ja loput vedestä. Anna levätä n. puoli tuntia, jotta kaurahiutaleet ehtivät turvota. Lisää loput ruisjauhot, vehnäjauhot ja suola. Sekoita tasaiseksi. Taikinan pitäisi olla suurin piirtein puuron paksuista.  

Kaada taikina vuokaan ja anna kohota n. ½ tuntia. Paista 225 asteessa n. 45 minuuttia.

Jan 12, 2012

Ruokabloggarin vapaapäivä

Kyllä! Se on pakastepizza. Aina ei vain jaksa, vaan täytyy turvautua lähikaupan pakastealtaan antimiin. En missään nimessä suosittele tällaista hirveää einestä, mutta kyllä se silti välillä vaan toimii.

Huomaa kunnon määrä tuoretta valkosipulia pizzan päällä ja vieressä. Pysyy talviflunssat poissa!

Jan 8, 2012

Linssikeitto


Linssikeittoa on kiva muunnella aina hieman erilaisilla mausteilla, esim. currytahnoilla niin kuin täällä. Joskus on kuitenkin kiva syödä ihan perusversiota ilman mitään kummallisuuksia. Vannoutuneinkin perunan ja lihakastikkeen nimeen vannova syöjä ei voi olla pitämättä tästä linssikeitosta, koska maut tulevat niinkin perustavanlaatuisista elintarvikkeista kuin perunasta, porkkanasta ja sipulista. Jos perheessä siis on joku, joka suhtautuu epäilevästi linsseihin, voi tällä aloittaa siedätyshoidon!



4:lle hengelle

4 porkkanaa
3 perunaa

1 sipuli
3 dl punaisia linssejä

½ litraa vettä
Suolaa

Mustapippuria
Yrttejä
 

Kuori ja pilko kasvikset. Paista sipuleita hetki kattilassa. Kun ne alkavat ruskistua, lisää perunat, porkkanat ja vesi. Anna kiehua, kunnes perunat ovat puolikypsiä. Lisää huuhdellut linssit ja jätä porisemaan. Jos keitto uhkaa kuivua, lisää vettä. Kun linssit ja perunat ovat kypsiä, soseuta keitto sauvasekoittimella ja mausta.

Kuvassa keiton päälle on puristettu hieman sitruunanmehu ja laitettu muutama kapris. Hyvin keiton kanssa sopii myös raejuusto tai esim. paahdetut kurpitsansiemenet.

Jan 6, 2012

Saaristolaisleivät juhlakunnossa


Joulunpyhien aikaan oli sukulaispojan ristiäiset, joihin lupauduin leipomaan, jotta tuoreet vanhemmat voi keskittyä muihin asioihin. Juhlien hitti oli ilman muuta saaristolaisleivät lohella. Tein näistä kahta erilaista versioita, toiset oli maustettu wasabilla ja toiset vain ruohosipulilla herkempiä varten.

Jos leivän leipominen ei ole kovin tuttua, on saaristolaisleipä hyvä tapa aloittaa. Tekeminen on helppoa, ei vaadi vaivaamista tai juuren kehittelyä. Lisäksi lopputulos on aina yhtä vaikuttava. En ole vielä tavannut ketään, joka ei olisi tästä tykännyt. Saaristolaisleipä maistuu niin kesällä uusien perunoiden kanssa tai lohikeiton rinnalla kuin talvenkin juhlissa. Tai ihan vaan muuten vaan voin kanssa.

Ohjeesta tulee 2-3 leipää, jos ne tehdään leipävuokaan. Itse tein leivät n. 30 x 20cm alumiinivuokiin. Leikkasin leivät pitkittäin puoliksi ja sitten puolikkaat kuvassa oleviksi paloiksi. Yhteensä leipiä tuli noin 50kpl ja yhden puolikkaan vuoan kokoisen leivän laitoin vielä talteen, eli halutessaan leipätaikinasta saa n. 60kpl täytettyjä leipiä. Täytteiden ohje on mitoitettu n. 50 kappaleelle. Idea leipiin ja taikinan ohje on Voisilmäpelistä, mutta täytteen mittasuhteet omiani.



1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl siirappia
3 dl ruisjauhoa
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoa

½ dl vettä, 1 rkl siirappia voiteluun

Lämmitä piimä isossa kattilassa n. 37-asteiseksi ja ota kattila pois levyltä. Murustele joukkoon hiiva. Anna hiivan liueta kokonaan piimän joukkoon samalla kun sekoittelet. Lisää sen jälkeen muut aineet ja sekoita hyvin, niin että kaikki aineet ovat kunnolla sekaisin. Taikinaa ei vaivata.
Laita kohoamaan lämpimään paikkaan pariksi tunniksi. Kaada sen jälkeen 2-3 voideltuun leipävuokaan. Leipiä voi kohottaa hetken vielä vuoissa ennen paistamista.

Paista 175-asteisessa uunissa alatasolla n. 2 tuntia. Paiston aikana sivele leivät muutamaan kertaan siirappivedellä.

Kun leivät ovat kypsiä, laita ne pyyhkeen alle jäähtymään. Leipiä voi syödä saman tienkin, mutta parhaimmillaan ne ovat parin päivän jääkaapissa säilytyksen jälkeen.



Wasabitäyte:

2 purkkia Creme fraichea
2 pakettia kylmäsavulohta (á la 150-200g)
1 nippu tuoretta ruohosipulia
n. 7 cm:n pätkä wasabia tuubista


Sekoita wasabi creme fraicheen. Levitä täytettä leivälle ja laita päälle viipale lohta. Leikkasin lohipaketin viipaleet n kolmeenosaan. Ripottele päälle ruohosipulisilppua.

Ruohosipulilla maustetuissa leivissä laitoin täytteeseen wasabin sijaan ruohosipulisilppua. Kala on sen verran suolainen, että täyte itsessään ei vaadi muuta suolaa.

Jan 4, 2012

joululahjasaldoa

Joulun ja Uuden Vuoden vietosta ja kaikesta niihin liittyvästä matkustelusta ollaan selvitty ja kotiinkin jo päästy. Yllättävän paljon tuli pyhien aikaan kokkailtua ja leivottua, vaikka melkein aina päästiinkin suoraan valmiiseen pöytään. Kokkailuista kuitenkin myöhemmin. Nyt enemmän ruokablogistia ilahduttaneista joululahjoista.

Jo muutama vuosi sitten opin, että teflon on myrkkyä, eikä sitä ainakaan kannata syödä. Ei edes silloin kun sen aikaisen kämppiksen paistinpannusta on irronnut ruokaan mustia hiutaleita pinnoitteesta. Sittemmin olen lähinnä katsonut, ettei teflon-pannuissa ole pinnassa naarmuja tai muita virheitä. Syksyllä yksi kaveri oli testimielessä ostanut pienenpienen valurautapannun ja kehui sen ihan taivaisiin. Kun mietin, mitä olisi mukava joulun jälkeen kantaa ympäri Suomea laukussa noin viikon verran, mieleeni tuli tietenkin kunnon kokoinen valurautapaistinpannu! Paino lähenee varmasti viittä kiloa ja täytyy myöntää, että lähtöpäivänä piti laukkujen sisältöä hieman jaotella uusiksi, jotta koneessa ruumaan menevä laukku ei olisi ylipainoinen. Raportoin pannun toimimisesta, kun pääsen sen kanssa kokkailemaan.

Toinen ruoka-aiheinen joululahja oli täysi yllätys, ja sellaisena siis tietenkin yksi parhaista lahjoista. Olin koko pitkän syksyn harmitellut, että asun sellaisessa paikassa, että sienimetsää näkee korkeintaan unissa. Lähikaupassa kyllä myytiin metsäsieniä, mutta jotenkin tuntui väärältä ostaa niitä kaupasta kun ennen on voinut poimia suoraan metsästä. Jouluaattona meitä odottikin iso purkillinen kuivattuja suppilovahveroita. Kiitos kummitädille tästä!